Sometauko ja läsnäolo

Sometauko ja läsnäolo

Lyhyeksi tarkoitettu blogitauko venähtikin suunnilleen vuoden mittaiseksi. Vaikea sanoa tarkalleen mihin kaikki se aika meni, mutta jotenkin kaikki ne “ylimääräiset” hetket päivistä vaan tuli käytettyä johonkin muuhun, ilmeisesti suurelta osin perheestä sekä kodista huolehtimiseen, ehkä osin myös itsestä huolehtimiseen. En ole yleensä harrastanut uudenvuoden lupauksia, mutta viime vuodenvaihteessa lupasin itselleni, että olisin jatkossa enemmän läsnä perheelle ja lapsille. Ehkä tällainen pidempi tauko blogista ja somesta oli minun tapani pitää se lupaus.

Hyvin helposti arjessa käy niin, ja puhun nyt vain omasta kokemuksesta, että se perheen yhteiseksi tarkoitettu aika – siis se melko vähäinen aika mikä jää töiden, koulun ja harrastusten jälkeen – valuu hukkaan kun kaikki roikkuvat omien ruutujensa äärellä. Pahimmillaan sitä huomaa ennen pitkää olevansa henkisesti erkaantunut niistä omista läheisistä ihmisistä, koska aito vuorovaikutus ja läsnäolo puuttuu. En tiedä resonoiko tämä kellään? Tämä on se kierre, jonka toivoin saavani käännettyä meidän perheessä ja siitä syystä halusin pitää taukoa somesta.

Aika on niukka ja uusiutumaton resurssi, jota tulisi käyttää harkiten. Jokainen hukkaan heitetty minuutti ja tunti on sitä myöten menetetty eikä sitä saa enää takaisin. Ehkä näin nelikymppisenä sitä jo ymmärtää jollain tasolla oman aikansa rajallisuuden täällä maailmassa, ja haluaisi elää tiedostavammin. 

En nyt väitä olevani aidon läsnäolon sensei taikka onnistuneeni täydellisesti ruutuajan rajoittamisessa, eikä tarkoituksena ollutkaan muuttua kokonaan ruutuvapaaksi. Tarkoitus oli panostaa siihen, että järjestetään tietoisesti enemmän yhteistä tekemistä ja aikaa perheenä. Yhteinen aika lasten kanssa ei nimittäin vaadi sirkustemppuja. Ihan vain läsnäoloa ja sitä, että on kiinnostunut siitä mitä toisella on sydämellä. Nuoremman lapsen synnyttyä olen huomannut, että esikoinen tarvitsee myös kahdenkeskeistä aikaa vanhemman kanssa ja nauttii kovasti vaikkapa lautapeleistä, joiden äärellä on luontevaa jutustella muustakin.

No miksi sitten palattiin nyt taas blogin ja somen ääreen? Se mitä itse esimerkiksi Instagramista olen tuntenut saavani ja se mitä eniten tämän some- ja blogitauon aikana kaipasin, onkin – yllättävää kyllä – yhteisöllisyys. Instagramin kautta on syntynyt jopa ystävyyssuhteita, joita arvostan valtavasti. Siispä, vaikka se oma perheyhteisö onkin ainakin itselle se kaikkein tärkein ja rakkain, mahtuu elämään muitakin yhteisöjä. Tärkeintä on löytää tasapaino eri elämänalueiden ja yhteisöjen välillä, ja se voi meille jokaiselle olla omannäköinen. Siitä on tutkimuksiakin, että yhteisöllisyyden vaaliminen tekee ihmisen onnelliseksi, olipa se omaan elämäntilanteeseen sopiva yhteisö sitten minkälainen hyvänsä.

Nyt jos koskaan maailmassa tarvitaan yhteisöllisyyttä ja dialogia. Täällä siis taas ollaan, ja toivotetaan kaikille lempeyttä ja lämpöä alkaneeseen vuoteen. :)

-Elisa